Sytytysjohdot DRESSELHAUS

Bensiinimoottorit eli polttomoottorit, jotka toimivat tavallisella bensiinillä ja superbensiinillä, tarvitsevat sytytyskipinän. Tämä syntyy sytytystulpasta. Tarvittava virta kulkee sytytystulppaan sytytyspuolasta sytytyskaapeleiden kautta.

 Sytytysjärjestelmissä on tapahtunut huomattavaa edistystä viimeistään 1990-luvulta lähtien. Vanhemmissa ajoneuvoissa tuon ajan perinteiset, sylinterimäiset sytytyspuolat ja (mekaaninen) sytytysvirran jakaja ovat vielä monille tuttuja. Tämä periaate korvattiin täysin elektronisilla sytytysmoduuleilla, ja myöhemmin tulivat täysin elektroninen puolisuorasytytys ja kaksoiskipinäsytytyspuola. Jälkimmäiset sijaitsevat yleensä sylinterinkannessa suoraan sytytysjohtojen välissä. Yksi sytytyspuola syöttää aina kahta sytytystulppaa.

Aikaisemmin sytytysjohdot oli yksinkertaisesti päällystetty PVC-eristeellä. Nykyisissä moottoreissa on kuitenkin paljon korkeammat lämpötilat kuin aikaisemmin (moottoreiden pienentäminen on tehnyt turboahtimista välttämättömiä, mikä on johtanut tehokkaampaan ja siten lämpimämpään palamiseen). Yksi ensimmäisistä autonvalmistajista, jotka tajusivat tämän liian myöhään, oli Mercedes, joka toi ensimmäiset mallinsa markkinoille 1990-luvulla. Tuolloin moottoreiden lämpötilat olivat jo niin korkeat, että vain vuosia myöhemmin ensimmäiset PVC-vaipalla varustetut moottorin johdinsarjat kirjaimellisesti murenivat ja ohjausyksiköt tuhoutuivat oikosulkujen takia. 1990-luvun puolivälistä lähtien esimerkiksi Mercedes on käyttänyt silikonieristeitä. Nämä ovat turvallisia 220 asteeseen asti.

Nykyaikaisissa sytytysjohdoissa on nykyään myös silikonivaippa. Tämän vaipan on myös kestettävä entistä suurempia ampeerivirtoja. Nykyaikaisissa sytytysjärjestelmissä virtaa jopa 40 000 volttia, ja sytytysjohtojen on oltava vastaavasti puhkeamattomia. Nykyään, vielä enemmän kuin aikaisemmin, käynnissä olevan moottorin sytytyskaapeleita ei saa koskaan koskettaa: se on akuutti hengenvaara! Itse sytytysjohdot on valmistettu erilaisista materiaaleista, kuten kuparista tai alumiinista.

Ensimmäinen tarkastus on sytytysjohtojen silmämääräinen tarkastus. Murskaantuneet kaapelit tai turvonneet eristeet viittaavat vaurioihin. Sama koskee rikkinäisiä (murentuneita, huokoisia) pistokkeita. Sytytyskaapeleiden monimutkainen rakenne (vastus) tekee silmämääräisen tarkastuksen lähes mahdottomaksi. Sen sijaan mittaukset tehdään yleismittarilla. Resistanssimittaus on tässä ratkaiseva mittaus.

Paljonko ohmia sytytyskaapeleissa on oltava?

Ei ole mahdollista antaa yleistä lausuntoa siitä, kuinka suuri resistanssin on oltava. Se riippuu lukuisista tekijöistä. Ennen kaikkea käytettävät vastukset ovat ratkaisevia. Lisäksi kukin ajoneuvon valmistaja määrittelee toleranssialueen eri tavalla kullekin moottorille. Vastus on kiloohmialueella. Kupariytimellisissä sytytyskaapeleissa toleranssi on välillä 1-6,5 k?

Lisäksi on olemassa reaktanssi ja hiiliresistanssi. Resistanssi mitataan metriä kohden ja kerrotaan kaapelin pituudella. Tähän lisätään toleranssiarvo. Induktiivisella reaktanssilla vastus on 2,2-8 k? välillä. Hiiliresistanssin ollessa 10-23 k? sytytysjohdon juoksumetriä kohti.

Sytytysjohtojen pituudella ei periaatteessa ole vaikutusta. Virta vaatii keskimäärin 3,3 nanosekuntia sytytysjohdon juoksumetriä kohti, joten sillä ei ole merkitystä. Sytytysjohdon pituus on kuitenkin otettava huomioon vastusta mitattaessa.

Kun mainitut arvot eivät enää vastaa ajoneuvon valmistajan korjaamokäsikirjassa annettuja tietoja, kaapeli on vaihdettava viimeistään silloin. On kuitenkin muitakin heikkoja kohtia, nimittäin tulppien koskettimet, jotka voivat kastua ja ruostua. Se, milloin sytytyskaapeli on vaihdettava, riippuu paljon ajokilometreistä, ulkoisista olosuhteista ja tietysti ajanjaksosta. Kaupunkiliikenteessä, jossa ajetaan stop-and-go -tilanteessa, sytytysjohtojen alueella on valtavasti lämpöä; usein ajaville kuljettajille ajokilometrit ovat ratkaisevampia.

Sytytysjohtojen pituudella ei periaatteessa ole vaikutusta. Virta vaatii keskimäärin 3,3 nanosekuntia sytytysjohdon juoksumetriä kohti, joten sillä ei ole merkitystä. Sytytysjohdon pituus on kuitenkin otettava huomioon vastusta mitattaessa.

Milloin sytytysjohto on viallinen? Kuinka usein se on vaihdettava?

Kun mainitut arvot eivät enää vastaa ajoneuvon valmistajan korjaamokäsikirjassa annettuja tietoja, kaapeli on vaihdettava viimeistään silloin. On kuitenkin muitakin heikkoja kohtia, nimittäin tulppien koskettimet, jotka voivat kastua ja ruostua. Se, milloin sytytyskaapeli on vaihdettava, riippuu paljon ajokilometreistä, ulkoisista olosuhteista ja tietysti ajanjaksosta. Kaupunkiliikenteessä, jossa ajetaan stop-and-go -tilanteessa, sytytysjohtojen alueella on valtavasti lämpöä; usein ajaville kuljettajille ajokilometrit ovat ratkaisevampia.

Sytytysjohdot on aina vaihdettava sytytysjohtosarjana. Jos sytytyskaapelissa ilmenee vika, on yleensä vain lyhyen ajan kysymys, ennen kuin seuraavat johdot "ilmoittavat" viasta. Siksi on aina suositeltavaa vaihtaa kaikki sytytysjohdot. Tämä johtuu myös siitä, että muuten käytetään sytytysjohtoja, joissa voi olla erilainen ydin (kupari, alumiini) tai erilaiset vastukset.

Sytytysjohtojen lisäksi on vaihdettava myös sytytystulpat ja sytytyspuolat (esim. kaksoissytytyspuolien tapauksessa) eli koko sytytysjohtorakenne moottorin johdinsarjaan liitännästä alkaen.

Aikaisemmin sytytyskaapeleiden ja sytytystulppien teknisten arvojen oli vastattava toisiaan. Nykyään on olemassa sytytystulppamerkkejä, joita autonvalmistaja on saattanut hyväksyä tai olla hyväksymättä. Myös sytytyskaapeleissa tulisi käyttää vain merkkituotteita, koska nykyaikaisen ajoneuvon moottorinohjaus on yhtä monimutkainen kuin herkkä.